Hyvät uutiset ensin: sain polilta postia. Kävin siellä jokin aika sitten puhumassa. Hoitoneuvottelu oli kuluneella viikolla ja sain terapia-aikoja ja lääkkeennoston eli sitte kun maksusitoumus on mennyt läpi niin aikoja pitäis kolista postiluukusta. Sairauden hoito siis on menossa eteenpäin ja niiltä osin “mallillaan”.
Huonot uutiset. Mulla on ihan hirveä kausi menossa noin muuten. Ihan järkyttävä ulkonäkökriisi. Mättäminen lähtee tämän tästä käsistä. Koko ajan masentaa ja ahdistaa ihan kaikki. Lääkkeetkin meinaa jäädä ottamatta mutta tappelun jälkeen ne kuitenkin jaksaa jotenkuten lappaa naamaan viimeistään illalla ennen hampaidenpesua.
Ulkonäkökriisi mulla on oikeastaan ollut pienen ikäni. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut siitä miten olin lihava lapsi, vaikken oikeastaan ollut ylipainoinen ennen lukion loppuaikoja. Lihavaksi minua on voinut sanoa vasta aikuisiällä.
Olen tässä leikellyt hiuksiani milloin mistäkin syystä, lähinnä siksi että joku muu asia on vituttanut ja joku hiuksissa on sattunut ärsyttämään. Ne on sitten pitänyt leikata koska se on semmoinen asia johon on jotain kontrollia, toisin kuin moneen muuhun juttuun jonka ympärillä elämä pyörii.
Minulle ei tällä hetkellä sovi lyhyet hiukset ollenkaan. Lyhyet hiukset korostaa mun naamassa ja ulkonäössä ihan vääriä juttuja, kuten kaksoisleukaa ja pyöreyttä ja sitä että mun iho on tällä hetkellä melko huono. Lasit pienentää silmiä ja peittää kulmakarvat. Ylipäätään näytän aika feminiiniseltä ja samalla tosi butchilta. Ihmiset ehkä lukee naiseksi vieläkin enemmän kuin silloin kun on enemmän tukkaa.
Olen kuitenkin miettinyt että pitäisikö vetää kaikki vaan pois. Hyvä ettei kulmatkin samalla. Voisi olla tarkoituksella hirveän näköinen ihan vaan kaikkia, varsinkin omia, ulkonäköihanteita vastustaakseen. Sitten kun se on tarkoituksella, ehkä se vituttaa vähemmän. Ehkä siinä sitten on joku korkeampi idea johon voi nojautua jos tuntuu että kaikki kelaa et olet hirveän ruma. Että ei tässä kuulukaan näyttää hyvältä, menit lankaan.
Mutta niinhän sitä sanotaan että estetiikka on henkilökohtainen juttu ja ihan varmaan jonkun mielestä minunkin hirveä näyttää hyvältä. Harmi ettei se ole minun mielestäni. On ihan kauheaa olla itsensä kanssa kun koko ajan välttämättä ajattelee sitä miten kammottavan näköinen on.
